Aamun normaalit toimet ovat jo tehtynä, jopa aamukahvikin on juotu. Koira on aamupalansa saanut, mutta minä sitä pala puolta vielä panttaan. Pimeys peitti maiseman ja univajetta potevaa väsytti. Yö unet nukuin pätkissä osittain siksi, että ajattelemattomasti laitoin Igolle sopimatonta ruokaa ja se sitten katkaisi yöni yöjuoksulla Ingon kanssa, siis ihan oma vikahan se oli. Ostoskeskusessakin olivat sitten kaikki helpottava valaistus sammutettuna. Se oli minulle uutta ja pisti pelottamaan. En yleensä pelkää, enkä tiedä oliko se nytkään ihan pelkoa, vaan taisi olla lähinnä varovaisuutta. Jokainen ylimääräinen ääni sai katsahtamaan ympärilleen. No, koirahan minua oli taluttamassa, vaan ei vahti- seura, vaan meidän oikeastaan kuten häntä haukun, seuraajakoira!
Lumet sade on sulattanut lähes kokonaan, vain vähäisiä pälviä siellä täällä on maisemassa. Se tekee maiseman taas pimeäksi ellei peräti synkäksi. Luonto oli niin kaunis lumisena. Eipä sitä valkoisuutta kovin montaa päivää ollut. Vaan eipä luovuta toivosta. Kyllä se talvi tulee ja pakkaset. Kunhan pysytellään kohtuuden rajoissa.
Tänään, kun on torstai, onkin taas saunailta. Onko minulla, saa sitten nähdä? Torstai on jo melkein viikonloppu, se on hauskaa. Työelämän aikoihin viikonloppua odotettiin ja viikko tuntui yllättävänkin pitkältä. Sunnuntai aamuna alkoi jo stressi vaikuttaa siinä arjen pelossa ja se pilasi koko päivän. Kun pääsin eläkkeelle uskoin olevan ihan samantekevää onko arki vai pyhä, samaan putkeen vaan kaikki! Mutta eipä se niin mennyt, kyllä edelleenkin erottaa arjen ja viikonlopun. Siihen arkiviikkoon, se tulee ja menee liian nopeasti, kuten sitten myöskin ne viikonloputkin! Eikö ole kummallista tämä elämän kulku mummelilla!
Ahkeraa ja iloista joskin pimeää, sumuista ja kaikenlisäksi vielä sateistakin päivää!
pystyn kuulemaan Ingon kuorsaamisen. Makee kuva!