Onhan siitä kulunut taas aikaa hiljaisuudessa. Miksi ? olen ollut kuin pahassa unessa. Nyt yritän selvitä ihan itse eikä se ole helppoa. Tällä hetkellä kaipaisin olalle taputtajaa joka ottaisi osan näistä henkisistä paineista hoitaakseen. Juuri nyt on liian voimakkaana se yksinäisyyden tunne. jota en suostu myöntämään itselleni enkä muilla. Luulisi minun tottuneen siihen koska sitä päättöksen tekoa ja omasta tekemisestä on tullut muka osa elämääni. Yksin puurtamista ilman toisen tukea. Nyt tyttäret yrittävät tukea parhaansa mukaan.
Sitäkö elämältä aikoinaan hain. Yksinäisyyttä ja vain toisen palvelemista, saamatta vastakaikua.
Vasta nytkö kun jo oikeastaan koko elämä on menetetty olisi mahdollisuus toiveiden täyttymniseen. Se ei ole oikein.
Nyt yritän sanoa itselle, katse eteenpäin ! Katso tulevaisuuteen! Helppo sanoa kun ei ole enään nuori ei kaunis ei oikeastaan muuta kuin vanha. Aikoinaan kysyin, eikö sinulla ole ajokorttia ? Vastaus oli, taksit ovat minua varten. Eikö se herättänyt minua. Kyllä myöhemmin, liian myöhään ? Minulla oli ajolupa ja minulla oli auto, siinöä sitä taksia ja kuskia kerrakseen.Vuosikymmeniä kestänyt roolini mielensä pahoittajan roolissa, siitä selvisin yllätän hyvin, itsehillinnällä.
Kun se vaihe on nyt ohi, miten jatkan ? En tiedä itsekkään enkä voi keneltäkään pyytää apua edes kuulijana, kannustajana ja olalle taputtajana. Koko elämäni olen ollut pahasti eksyksissä. Ne virheet jotka myönnän eivät ole vain minun virheitäni.
Kuukauden ajan itkin enemmän kuin koskaan elämäni missään vaiheessa ? Puutuva rakkauden nälkä täytti mielen. Toivottavasti vielä ehdin mukaan seikkailuun tunteiden tsunamiin ! Olisin sen ansainnut edes hetkeksi ennen poitumistani näiltä maalisilta poluiltani. Valheetomia, teeskentelemättömiä Tunteita.
Eilen oli eilen, osaanko ottaa vastaan huomise?
Raijaorvokki