Kyllä, totta se on. Vuosi on kulunut kirjoittamatta sanaakaan tänne sivuilleni? Nyt on sitten kirjoittelun aika. On syksy ja luonto ympärilläni loistaa värikylläisenä ja niin kauniina. AAmun herääminen hämärään on vaikeaa. Se on uutta minulle, joka olen koko ikäni tottunut heräämään jo aamuvarhaisella kello viiden aikaan vuoden ajasta riippumatta. Nyt on vaikeuksia heräämisen kanssa kahdeksan aikaan. Väittävät, että se on terveellistä, nukkua riittävästi.
Miten vuosi on kulunut ? On jo toinen korona vuosi. Viimevuosi varsinkin aika helmikuusta elokuuhun. Yli puolivuotta ilman, että edes tapasimme tyttärien ja perheidensä kanssa. Se oli aika vaikeaa yksinäisyydessä, varsinkin, kun olen ihminen joka en hakeudu edes normaaleina aikoina ihmisten pariin. Toisaalta olen aikamoisesti erakoitunut jo lapsuudesta. Oli sotalapsi aika 5 vuotta Ruotsissa, tuli uusi kieli muutenkin opettelin vasta puhumaan Ruotsiin tullessani, tuli uudet vanhemmat, uusi koti ja osittain erilainen kulttuuri. Erilaisuuden huomasin oikeastaan vasta sitten, kun kielettömänä yritin tutustua ja oppia olemaan ruotsalainen suomalaisten joukossa. Yrittäessäni suomalaistua se tuli selväksi, sanoisin nyt aikuisena miten se kaksi-kolme ensimmäistä vuottani yrittäessäni opetella Suomen kieltä koulukiusattuna muiden oppilaiden ja jopa opettajien taholta, oli jopa rasistista. En minä tamperelainen voinut olla olin Ruotsinpukki?
Onneksi se on sitä mennyttä aikaa elämänkirjaan kirjoitettavaa muistelua. Aikaa joka on antanut elämääni väriä antavaa arvokasta rikkautta. Sitä on kokonaisuudessaan elämäni ollut. Tunnen kiitollisuutta kaikista kokemuksista mitä olen tällä värikkäällä taipaleellani saanut. Ne ovat kasvattaneet minua. Olen kasvanut vahvaksi, elämän myönteiseksi, joidenkin mielestä, no jopa omasta mielestänikin monilahjakkaaksi ihmiseksi, joka rakastaa ihmisiä, luontoa kaikkineen, elämän myönteiseksi, haaveilijaksi. Päivääkään en antaisi pois. Nyt olen päättänyt, ei päivää ilman kirjoitusta päivääkään ei ilman PÄÄHÄN PISTOJA. Tervehtien Raijaorvokki
