Vettä sitä on tullut, luonto kiittää sanotaan ja niin minäkin. Miten ihanaa oli aamu varhaisella menna heti herättyä pihaan haistelemaan ja melkein maistelemaankin sateen jälkeistä luontoa. Linnut eivät kai olleet vielä heränneet,luulen, oli niin hiljaista.Viime viikko otti koville. Ulkona pystyin olemaan vain vähäisesti varhain aamulla yrittäen siistiä kukka penkkejäni rikka ruohoista. Pettynythän minä nyt olen näkymään kukkapenkeissäni joiden piti jotenkin muuttua oman näköisiksi, toisin on käynyt. Jotkut viimekesänä ostamistani perennoista eivät olekaan innostuneet kasvamaan. Nyt sitten voinkin niillepaljaille multaisille kohdille kaataa uutta multaa ja miettiä ostanko enään mitään uutta penkkeihin.
Olen yllättynyt miten yksinäisyys on läsnä arjessani. ei sitä esiinny joka päivä ei edes joka viikko. nyt sitä on vain ollut On minulla tyttäret mutta heillä on oma elämänsä. huolehtivathan he mielestäni jopa välillä liikaakin. Tämä olotilani on semmoista ystävän kaipuuta. Ei mitään asuin kumppania, semmoista hetkittäistä kuuntelijaa;juttelijaa ja seuran pitäjää. En minä elämääni halua mitään palveltavaa, minua kovasti aikatauluttavaa ihmistä, vaan ihmistä joka kunnioittaisi yksityisyyttäni. Näin ainakin ensin alkuun ja kaikkihan voi sitten ajan kanssa muuttuapuoleen tai toiseen. En ihan helpolla haluaisi opetella toisen tavoille enkä sitä häneltäkään vaatisi. Yleensäkin tuo vaatiminen sana ei sopisi nyt minun elämääni.Nyt joku tietysti ajatteleekin, siis mitä sinä oikeasti haluat. Sylikoiranko ? En suinkaan, hyvä käytöksisen omillaan toimeen tulevan omassa kodissaan asuvan aikuisen ihmisen joka on jo elämää nähnyt ja elämää monipuolisesti ymäärtäisi. Joka osaisi elää hetkessä. En kaipaisi kertausta hänen menneestä historiastaan, eikä minunkaan olis tarvetta niissä enään kieriskellä vaan elää vahvasti tätä ja mahdollista huomista ja olisi henkisesti vahvasti läsnä. Onkohan tämnä kaikki utopiaa ja haaveilua?
Eilinen on mennyt,tervetuloa huominen !
Raijaorvokki