Päähänpistoja

Maanantai tuli pikaisesti menneen viikonlopun jälkeen. Kuten otsikko kertoo minua harmittaa, harmittaa todella paljon kun en osaa siirtää kuvia tänne sivulleni. Niitä kuitenkin otan paljon ja haluaisin niitä näyttää muillekkin kuin vain itselleni. Olisivathan sivuni myös kuva lisäyksillä viihteellisempiä. Viikonloppu meni paljolti pihaa laitellessa ja siellä viihtyessä. Enemmänkin haluaisin olla mutta se yksityisyys ei ole kovinkaan taattua. On myös yritettävä viihtyä sisällä, minä kun en ole niinkään seurustelevaa sorttia, melkeinpä päin vastoin. Itseriittoisuuteni saattaa jopa ärsyttää joitakin. Siihen erakkomaisuuteni on ehkä yhtenä syynä lapsuuteni. Vietin lapsuuteni alkuvuodet Ruotsissa sotalapsena, siis paossa Suomen sotia. palattuani yli viiden vuoden jälkeen Suomen kotiin ja lähes heti suomalaiseen kouluun vaikeuksia riitti, eikä kotona ollut ketään Ruotsinkieltä taitavaa. Leikin yksin.  Yritin olla koulussa pois jaloista, koska tulin kiusatuksi niin muiden oppilaiden kuin opettajienkin taholta.  Enhän minä ollut muuta kuin Ruotsinpukki kuten minua nimiteltiin. Nimi jonka merkityksen vasta myöhemmin ymmärsin. Joka päivä sinne kuitenkin menin. Yhtenä kannustimena taisi olla Ruotsin ”vanhemmiltani” saamani koulutarvikkeet koululaukusta alkaen. Sitä iloa ei kauan minulla ollut, kun luokan oppilas Paavo nimeltään varasti minulta kaikki koulussa mukana olleet paisi laukkuni joka taisi olla liian tyttömäinen. Sitä minä sitten itkin. Opettaja ei ymmärtänyt itkuni syytä enkä saanut itkuani lopetettua pettymyksestänikin johtuen. Jostain kumman syystä opettaja talutti minut nurkkaan. Eihän siitä Paavolle mitään tullut.

Tuo oli sitä ehkä jälkikäteen mietittynä hyvinkin tulevaisuuteen luotaavaa ja ehkä jopa kompleksia aiheuttavaa luonteelleni ja minääni. Mutta voin minä kuitenkin sanoa olevani elämäni alkutaipaleen ensimmäisistä kahdeksasta vuodesta onnellinen sikäli, että ne ja myöhemmät vuodet kuudentoista ikävuoteen saakka kai tekivät minusta sen vahvan ja kestävän ihmisen joka olen ollut ja olen edelleen.

On hyvä lopettaa tältä päivältä tämä kirjoittelu toteamukseen, mikä ei tapa se kasvattaa !

Raijaorvokki

Hyvää huomenta ! Aurinko paistaa ja päivä on perjantai. Kuten otsikko kertoo tänään on päämääränä Loviisa ja aamuinen tori ja kaupassakin aion käydä.  Olen asunut tällä Loviisassa jo kohta neljä vuotta. Nyt kun olen yksin haluan katsoa loviisalaisia ihan kasvotusten silmästä silmään, jos vaikka oppisin ymmärtämään näitä  niin kovasti ruotsalaisia. Tähän asti ovat olleet minulle kovasti vieraita. Heitä en siitä syytä vaan ihan itseäni. Silloin, kun Jukka vielä oli rinnallani emme hänen liikkumis vaikeuksiensa takia liikkuneet kuin autolla. Nyt on tehtävä tuttavuutta myös auton ulkopuolella. Haluaisin löytää uutta juttu seuraa jota mahdollisesti voisin tavata vaikka perjantaisin torilla ja saada aikaan semmoisen sanoisinko sitä vaikka ”toriparlamentiksi” Loviisan maailman parantajat. Mitä me sitten parantelisimme, ja toteutuuko se edes, ja parantelemistahan kyllä riittää. Tänään ei ole tarvetta imuroida joten kotiin tultuani aion istutella vain muutamia kukkia jotka on tarkoitus juuri torilta ostaa.

Memmu on tulossa sunnuntaina ja sitä odotan kovasti perheemme taidekriitikkoa. Maalasin juuri taulun , niitä minulle tyypillisiä sielun maisemia. Mietin uutta tyhjää pohjaa katsellessani yrittäisinkö maalata ihmiskasvot? Muuta sitä taitoa minulle ei ole, en saisi kuitenkaan siihen haluamaani persoonallisuutta ja ilmettä aikaan.Keittiön ja olohuoneen välisellä seinällä on lankomieheni maalaama kuva Jukasta. Miten hän onkaan saanut oman rakkaan mieheni näyttämään ihan itseltään Jukalta. Joka aamuinen huomenenikin lähes saa vastauksen. Olen kiitollinen kuvasta ja tunteesta, että Jukka on täällä kotona edelleenkin läsnä.

Siis tänään on perjantai. On aika valmistautua viikonlopun viettoon.

Raijaorvokki

 

Tauko kirjoittelusta se on ollut pitkä. Kiitollinen lukijani ja kriitikkoni nukkui pois jouluna 17 ja intoni kirjoittaa lopahti. Nyt teen hieman vaimennutta surutyötä ja olen oppinut elämään ihan vaan itseni kanssa ja melko hyvin sovinnossa. Kun suloinen lemmikkini Ingo koirakin nukkui pois aprillipäivänä, alkoi surullinen tyhjiö elämässäni ja arjessani uudelleen, mutta sekin haihtuu olihan lemmikkini jonkin verran hänkin sairas.

On ollut aika aloittaa joka aamuinen lenkkeily joka kestää puolisen tuntia. Tuntuu ihanalta lähteä ulos luontoon heti herättyä, kuunnella lintujen liverrystä, ottaa kuvia kaikesta silmien havaitsemasta kauneudesta. Keuhkot nauttivat siitä aamun kasteisesta kosteudesta ja mieli herää nauttimaan. Sauvat suihkien teen matkaa mutta välillä pieni kuvaustauko viivyttää kävelyäni ja samalla vähän hengähdän ja nautin.

On uuden elämän alku. Olen yksin vaan en ole yksinäinen. Olen jo oppinut nauttimaan tästä aikatauluttomuudesta, olen oppinut ”lorvimaan”. Sehän kylläkin tarkoittaa myös sitä etten juurikaan laittele edes ruokia, kun sitä olisi laitettava yksinomaa itselle. Mitä turhaa ? Kun hän, minun kultainen mieheni kuoli ja jo jonkin aikaa sitä ennenkin, sen pahan sairastelun aikana sairaalassa oloajat vaikuttivat ruoanlaittojen vähenemiseen jäivät omat syömiset sitten kerta toisensa jälkeen toteuttamatta. Siinä hyvin vähäisessä syömisessä sitten ilmeisesti vatsani jonkin verran kutistui ja nyt siitä syömättömyydestä on tullut lähes tapa. Eikä ruokakaan maistu herkulliselle ruoalle. Ajattelin kerran kokeilla olisiko apua syömiseeni että menen syömään ravintolaan. Pieleenhän se meni, annos jäi lähes koskematta, niin pian iski se vasten mielisyys sitä edessäni olevaa joskus aikoinaan mieliruokaani kohtaan. Kahvista on tullut suosikkini, ennen join aamumukillisen nyt niitä uppoaa useita mukillisia päivässä. Syömättömyyskö sitten vaikutti senkin että jo muutenkin ohuet hiukseni ohenivat. Onneksi ne nyt ovat pikkuisen kasvaneet, mutten tiedä paksunevatko? Aika näyttää ?

Nyt kuitenkin kun olen hyvällä alulla tässä itsenäisessä elämässäni ja arjessani ensimmäisiä aikoja vuosi kymmeniin, olen päättänyt oppia, olen päättänyt oppia itsenäisen ja itsellisen elämän ihanuuksia ja siinä minua auttavat ja kannustavat maailman ihanimmat ja rakkaimmat kolme kaunista tytärtäni ! Miten kiitollinen heistä saankaan olla!

Raijaorvokki

Näin tulen vastedes kirjoitteluni lopettamaan

Kuten otsikko kertoo kaikki ei välttämättä onnistu. Mikä ei sitten onnistunut, hautakivi! Ei se nyt mee odotusten ja toiveitten mukaan.Siinä on jo hautakivi ja se on niin iso ettei siihen voi laittaa toista kiveä. Siis suntio oli väärässä! No, se ei kuitenkaan olekkaan ongelma, nimi ja siis myöhemmin nimet, laitetaan siihen jo siinä olevaan Pyry vauvan kiveen, ja meidän muiden sitten joskus! Kivi asia on siis hoidossa! Asian hoitaa Hautakivi info niminen yritys ja kokemukseni tästä firmasta on todella hyvä ja asiakaspalvelu se on kyllä juuri semmoista kun toivoisi tämän alan firmassa olevankin.
Tänään oli sitten loviisapäivä. Kävin kaupoissa ja yritin löytää osoitteen josta olisin ostanut Jukan aikoinaan tykkäämän ja toivoman pöytäkellon jonka nyt saan ostettua minulle sopivaan hintaan. Sen tulen laittamaan senkin päälle jonka yläpuolella on hänen kuvansa ja kynttilä. Ennen Loviisaan lähtöä oli vähän vaikeaa, on nimittäin taas se ikäväpäivä kuten nimitän päiviä, kun ikävä tulee ulos itkuna. Nyt se on ohi ja ikävä kyllä kello ei tullut vieläkään kotiin koska kartanlukijaa ei enään ole ja minulle osotteiden löytäminen on vaikeaa, varsinkin kun pitää samalla keskittyä myös autolla ajamiseen. Suunnistustaito nolla.
Eilinen päivä oli työpäivä. Siivosin. Vein oikein matot ulos tamppasin ja harjasin. En muistanut miten hankala olohuoneen matto on. Se on iso, jäykkä ja painava. Sen saaminen mattotelineelle vaatii todella voimaa ja oveluutta. Sain kuitenkin ja muut olivatkin sitten siihen nähden helppoja nakkeja. Pyyhin myös lattiat, kun se sitten oli tehty olinkin ihan kuitti. Pölyt jätin seuraavalle , siis tälle päivälle ja sekin on nyt tehty. Onnittelen kyllä tästä urotyöstä itseäni, vaikka jouduinhan kyllä siivotessani välillä huilaamaan. Tänään pitäisi leikata ruohoa omassa pihassa mutta taidan jättää sen huomiseen. Ei ollut Jukka hllitsemässä touhuamistani joten vauhti oli sen mukainen. Aamu seitsemältä aloitin ja ennen kymmentä olin pölyjen pyyhkimistä vaille valmis. Mikä parasta se on nyt tehty. kotiin tultuani olen tässä ihmetellyt tätä kotimme huumaavaa tuoksua. posliinikukka, sen kukat ovat jo kuivuneet mutta nyt ne vasta tuoksuvat onneksi siinä ei ole kuin yksi kukkaterttu. Aikoinaan vanhempi posliini kukkani kukki aina monin tertuin ja jouduinkin leikkaamaan tertut pois ja viemään ulos, niin voimakas on sen tuoksu ja aiheutti minulle päänsärkyä kuten hyasinttikin.
Huomenna on ylioppilas juhlat Tytin pojalla Vilillä, niitä viettävät Sipoossa. minä en osallistu niihin mutta olen onnellinen Tytin perheen ja Vilin puolesta! Miten onnellinen Jukka olisikaan juhlista joihin hän nyt sitten ei voikkaan osallistua. Viime kesänä häneltä jäi väliin myös Aatin rippijuhlat.
Näillä ajatuksilla menen tänään
Raijaorvokki
(miksi nimi on tuo Jukka kutsui minua kotona tuolla nimellä)

Hyvää kesäistä keskiviikkoa !
En ole vieläkään keksinyt miten tänne blogiin tarkoitetut kuvat saa oikean kokoisiksi, siksi saate vielä tottua pelkään tekstiin! Suntuubi blogini, sinne kyllä saan kuvia syynä siihen on se kuvien koon vaihdon helppous ja sitä helppouttahan minä tarvitsen ja etsin.
Tänään on sitten minulle helpompi päivä, ehkä eilisen aikaansaanokseni takia, sain tilattua tyttöjenkin hyväksymän hautakiven Jukan haudalle. Yksinkertainen ja koska on uurnahautauksesta ollut kysymys se ei saa olla minkälainen eikä kokoinen tahansa! Nyt odottelenkin toimittajan tietoa jos on hyväksytty Keravan hautausmaan puutarhurin hyväksymisestä, toimittajafirman asennuksesta ja ilmoituksesta että valmista on! Toivon että tämä ilmoitus ja asennus on valmis ennen Jukan syntymäpäivää, niin voimme kokoontua hänen lopulliseen maalliseen viimeiseen osoitteeseensa kukkien ja muistelujen kanssa!
Tämän toteuduttua toivon sen helpottavan tätä suruaikaa! minulla olikin semmoinen kolmen viikon todella vaikea aika suremisessani on kuin olisin vasta ymmärtänyt ihan oikeasti, Jukka ei Tule kotiin hän on siirtynyt ihan toiseen kotiin! Siksi ehkä tämän kivenkin paikalle saaminen jo eilen sai itkemään ja tavallaan helpottamaan oloani.
Nyt on aika ja haluan saada itseni hereille normaaliin arkeen ja tekemään edes jotain kun kaikki on jäänyt tekemättä ruoan laittokin ajatuksella miksi mä sitä itselleni laitan?
Sanon itselleni tänään , on kesä nauti siitä ja otappa itseäsi niskasta Ja liikkeelle ja touhuamaan!
Näin tänään
Raijaorvokki

Minulle on kerrottu kauniisti Jukan ajatukseksi, Älä sure etten ole enään luonasi, vaan iloitse niistä hetkistä joita saimme olla yhdessä. Suren silti vaikka tunnen, että hän on läsnä, lähellä! Olen yllättynyt siitä, että suru kuten myös rakkaus voi tehdä näin kipeää! Ajatukseni yksinäisyydestä on saanut kolauksen, tunnen olevani yksin, eikä sitä Jukan pois menon aiheuttamaa tyhjiötä voi täyttää ilmeisesti kukaan. Kumma kyllä en edes halua tyhjiön täyttäjää. Juuri nyt ihmettelen tätä tunnetilaa jossa parhaillaan elän. Nytkö vasta oikeasti tajuan Jukan poissaolon lopullisuuden? Nytkö se vasta on iskenyt tajuntaani?
Elämäni tänään ja viime päivinä ovat olleet jokainen päivä niitä ”ikäväpäiviä” kuten niitä nimitän. Itkuttomia päiviä ei ole. Ei ole päiviä jolloin en toivo surun hellittävän. Siksi pyydänkin sinulta lukijani anteeksi tätä surullista kirjoitteluani,
Aikansa kutakin, mutta kunhan suru hälvenee uskon vielä kirjoitteluuni saavani myös positiivisuutta. Nyt vaan tuntuu tämä mieliala täyttävän jokaisen päivän hetken.
Uskotaan, uskotaan yhdessä, paistaa se päivä tämmöiseen vanhaan risukasaankin!
Näin tänään,
Raijaorvokki.

Miten varma olenkaan ollut yksinäisyydestä. Olen ja voin olla? Enään en ole niin varma. Miten itsevarmana sanoinkaan viihtyväni ja tahtovani olla erakko, Se oli heti Jukan kuoleman jälkeen. Suurelta osin ehkä, mutta joskus se tuntuu jopa pelottavalta. Nyt niin usein ja lisääntyen yksinäisyys tuntuu. Kuitenkin haluan sanoa, olen yksin vaan en yksinäinen. Runsaan kuukauden kuluttua on päivä kun Jukka joutui sydän leikkaukseen. Periaatteessa siitä alkoi osittainen yksinäisyyteni.
Se oli ensin kolmen kuukauden Jukan sairaalassa oloa ja sitten muutaman epävarman päivän kotilomia ja takaisin sairaalaan. Jokainen loman alku antoi toiveita tervehtymisen alkamiseen. Päivittäinen terveyden tila vaihteli. Onneksi meillä kävi Loviisan kotisairaalan henkilökunta. Jukan kotona olot tiesivät minulle päivittäisen ruoan valmistamisen ja hoidon, toisin kuin silloin, kun Jukka oli sen kolme kuukautta sairaalahoidossa Meilahdessa ja Porvoossa. Kolmen kuukauden aikana laitoin itselleni vain kolme ateriaa, josta kuitenkin osa jäi aina syömättä. No, joku varmaan ajattelee myös minun jaksamistani. KYllä minä jaksoin, olin ensimmäistä kertaa näin pitkään yksin ilman aikatauluja, sehän oli kuin lomaa ja kuitenkin pelkäsin.
Jukassa se muutos oli niin valtava. Hän laihtui melkein silmissä, hän laiminlöi itseään se alkoi oikeastaan jo ennen leikkausta. Paljon ennen leikkausta jäi saunassa tai suihkussa käynti, viimein sain niiden välttelylle selityksen, hän pelkäsi. Hankin suihkuun tuolin jos se helpottaisi, mutta ei. Hiusten harjaaminen ei ollut entiseen tapaan tärkeää ja hampaiden pesukin meni huolimattomaksi. Kysyin itseltäni usein, mihin on mennyt minun itsensä kanssa niin huolellinen Jukka mieheni.
Nyt kun hän on poissa, ikävä on valtava. On kulunut pian viisi kuukautta hänen pois menostaan, nyt suru helpottaa. Itkuiset hetket vaivaavat vain hetkittäin, mutta ne saattavat tulla ihan milloin ja missä vain. Itku kestää hetken ja olo helpottuu. Viimeksi tänään nukuin päiväunet, kuulin Jukan sanovan selvästi, Raija, heräsin siihen. Tämän kuulen silloin tällöin yölläkin.
Aloitin tämän kirjoitteluni puhumalla yksinäisyydestä. Niin aloitin, mutta samalla se saa minut miettimään mikä siihen yksinäisyyteen voisi auttaa. Onhan minulla nuo ihanat tyttäret ja he kyllä huolehtivat hyvin minusta käynneillään ja soitoillaan, mutta jotain kuitenkin puuttuu ja se onkin sitten vaikea paikka täytettäväksi. Joku tietysti kuten tyttärenikin yrittävät saada minut vakuuttuneeksi ulos menemisellä. Koskaan en ole ollut kylässä kävijä enkä kovinkaan sosiaallinen, periaatteessa nautin yksinäisyydestä. eikös tässä ole aikamoinen ristiriita.Aika kuluu ja varmasti jotain valaisevaan minullekkin tapahtuu.
Odotellaan ihmettä ja odotellaan lämpimämpiä säitä ja kesää alkavaksi, jospa se toisi toivoa ja räiskettä tähän elämääni! Näin tänään mummeli

On vappupäivä. Eilinen aatto meni lettuja paistaen ja aika innolla. Mietittyäni mitä laitan, tippaleipiä, munkkeja vai lettuja päädyin lettuihin. Nyt mietin miksi niitä tein,nekun eivät maistu niinkuin ei oikeastaan mikään muukaan. Sitten kysyn itseltäni miksi mitään teen kun mikään ei kuitenkaan maistu. On nälkä vaan ei kuitenkaan ole nälkä. Tilanne on sama kuin Jukan sairaalassa ollessa, kaupassa tulin miltein pahoin voivaksi katsoessani mistä voisin tai haluaisin tehdä itselleni syötävää. koko sen kolmen kuukauden aikana laitoin kolmekertaa ruokaa josta sitten suurin osa jäi syömättä.
Yksinäisyyttäkin mietin, enhän minä ole yksinäinen, kun en kuitenkaan edes jaksa ajatella, että kutsuisin jonkun tänne tai itse lähtisin jonkun luokse. Otsikko tuolla on mietteissäni hyvin vahvana. Se pois lähtö koskee tätä kotia. Olen alkanut tuntea itseni entistä ulkopuolisemmaksi täällä kylässä. Asun kylässä jonka täyttävät ihmiset jotka ovat sukulaisia keskenään. Olen jo nyt todennut miten pahaa on se perussyntini, avomielisyys. Se tarkoittaa sitä, että saan puheitani hyvin pian takaisin. Tuntuu, että nyt leskeksi tultuani, minua seurataan ihan eri silmällä, eikä se ole se hyvä silmä millä seurataan. On alettu vältellä, enkä ymmärrä miksi. Tuntuu, että minusta halutaan tehdä yksinäinen. Naapuri hän ei välttele, mutta juuri hänen toivoisin niin tekevän. Ono tämä jollainlailla tähän elämänvaiheeseen liittyvää.
Paraneeko tästä ajankanssa. Tämä ei tunnu hyvältä. On asioita joita tiedän että pitäisi tehdä, mutta olen jotenkin apaattinen, en saa itsestäni irti. Enkä tunne itseäni, kyselen vaan mitä tämä on. En viihdy itsessäni. Onkohan huominen päivä parempi. Aamulla on ainakin lähdettävä ja saatava jotain aikaan. Menen aamulla renkaiden vaihtoon ja sitten ajan Porvooseen hakemaan kirppikseltä löytämiäni kehyksiä saadakseni lisää vahamaalauksiani vaikkapa näyttely kuntoon. Niiden kuntoon saaminen vie aikaa koska ostan näitä kehyksiä näin vähitellen, en voi enkä halua niihin kovasti panostaa, mutta onhan sanonta, hyväkin kuva raameissa parempi.
Uskon ja toivon, että huomisesta alkaa se parempi vaihe arjessani. Minulla on omat syyni vältellä viikonlopun pihassa oleskelua, arkena siihen oleskeluun on parempi mahdollisuus. Ehkä siihen ankeuteen sitten auttaa edes jonkin tasoinen toimeliaisuus joka nyt tuntuu puuttuvan.
Tervetuloa arki!
sanoo raijaorvokki.

Mieli maassa. Tänään, juuri tänään on päivä joka herätti miettimään. Mikä olen, mikä luulen olleeni ja kuinka pahasti sitä ihminen, jopa omassa itsessään voi erehtyä. Kuvitelmia omasta osaamisestaan omasta erinomaisuudestaan. Loppujen lopuksi koko elämä, vaikkakin se on ollut työntäyteistä, niin kaikki mitä on tehnyt onkin jäänyt puolitiehen. Mitään en ole oppinut enkä opetellut siihen ajateltuun loppuun, siihen loppu huipennukseen. Tosin onhan siihen ainakin osittain syykin, varsinainen arki ja paremman elämän kuvitellut pyrkimykset vaikuttaneet. Kuvitelma oman perheen hyvinvoinnin edes hitusesta parantamisesta, jos vaikka yrittäjänä onnistuisin siinä.
Nyt jo elämän loppupuolella sitten pettymyksekseni totean, että kaikki on ollut turhaa. Turhaa pään hakkaamista seinään, eikä ole muuta tulosta kuin päänsärkyä. En edes läheiseni viimeisiä hetkiä voinut viedä haluamaani ja hänen ansaitsemalle tasolle vaan jouduin antamaan periksi! Että tähän on jouduttu, kuka muu siihen voi olla syypää? Kyllä se olen minä ihan itse!
Tosin onhan asia myös niin, että ihminen joka on kuitenkin ulkopuolella meidän arjestamme, ei tiedä kaikkea asiaan vaikuttavia seikkoja ja asioita. Tämmöinen ihminen ei voi tulla vain arvostelemaan ja tuomitsemaan tehtyä, eikä niitä saa elämän tarinasta pyyhittyä. Yrittämistäni en kadu, onhan se antanut meille kaikesta huolimatta jopa elämyksiä. elämyksiä joita emme olisi saaneet jos olisimme pelänneet. Ei meistä tullut siipirikkoja tai paremminkin minusta ei tullut, ehkä joku heikompi , hänelle olisi voinut niin käydäkin. Minulla ovat läheiseni, kaikki neljä joista on tänään jäljellä enään kolme. Heidän tukensa, kannustuksensa, luottamuksensa ja apunsa ovat minulle ilonaihe, joka ei ole korvattavissa millään maallisella.
Nyt kun tämä masennus ja riittämättömyyden tunne kalvaa mieltäni, nyt minun tulisi osata siirtää tämä negatiivisuus taka-alalle. Antaa piupaut vähätelyille ja jälkiviisaudelle. Antaa auringon paistaa ja ruskettaa keskelle pihaan jäänyttä risukasaakin. Hymyä kyynelten läpi on joku joskus viisaasti sanonut, mutta miten se temppu tehdään, yritän ainakin.
Näin tänään 28,4,18 Rakkaudella myös itseäni kohtaan, Raija mummeli

Jukka,hän lähti minä jäin,hän vain nukkuin pois!
Opettelen nyt elämään täällä yhteisessä kodissamme ihan kahden Ingo koiran kanssa. Kesäkuun puolessa välissä tulee kuyluneeksi vuosi sydän leikkauksesta joka olikin sitten vaikeampi kuin uskoimme. Emme odottaneet vain puolen vuoden jatkoaikaa, vaan uskoimme viimeiseen asti, liikkumisen vaikeuksista huolimatta, että meillä olisi vielä yhteistä aikaa. Onneksi minulla on myöskin tukena ja turvana maailman ihanimmat tyttäret! Kovasti Jukkaisä antoi heille ohjeita äidin huolehtimisesta, ehkä enemmän kuin tarpeeksi ja sitten, kun vielä tytöt sitä hoivaa itse lisäilevät niin mummelilla onkin siinä tekemistä.
Talvi oli surullinen ja synkkä. Nyt kun kevät jo lupailee kesää ja valoisuus on lisääntynyt, on mielikin valoisampi. Koti on muutanut hieman järjestystään, Jukan huone on nyt minun huoneeni. Se muutos tapahtui juuri äsken. Olen viimeaikoina oleskellut päivällä hieman enemmän täällä, mutta nyt kun siirsin sänkynikin tänne uskon että hän on nyt yölläkin lähempänä minua. Hänen kuvansa ja kynttilä ovat keittiön ja olohuoneen völitilassa joten siellä hän meitä tarkkailee ja vastaa nottaa sen joka aamuisen huomenen minulta. Kun tytöt tulevat käymään tervehdys isälle, se kuuluu asiaan. Kyllä häntä vielä muistellaan, mutta se surullisin vaihe on hieman ohentunut. Tiedän että kesäkuun isän syntymäpäivä tulee olemaan meille vaikea kuten tuleva joulukin, silloin tulee kuluneeksi vuosi, kun hän ei enään ollut kanssamme joulua viettämässä. vietin omasta tahdostani joilun yksin ja uskon edelleenkin tulevankin joulun viettäväni hänen kanssaan ihan hiljakseen kahden.
Se on sitä tulevaa. Nyt valmistaudun kesän viettoon ja kaikkeen siihen littyvään. Pihan hoitoon varsinkin. Se on jo aika hyvällä mallilla. Nyt kun paremmin pystyn, aion toden teolla myös tutustua asuin ympäristööni paremmin. Siinä olen kovasti vielä ulkona, meillä kun oli aika lailla rajotteita ulkoilunkin suhteen. On aika korjata tuo puutos.
Nyt itseeni tyytyväisenä poikkean keittiössä otan pienet kahvit ja annan hien laskeutua iholleni ja kuuntelen Ingokoiran kuorsausta selkäni takana. Ihana hassunassu!

Hurahdin aivan täysillä uuteen löytöön vahamaalaukseen ja nyt nautin niiden tekemisestä ja ihan tosissaan! Teen semmoisen ”tekeleen ” lähes päivittäin. Tekisin ehkä useammankin mutta se hinta harrastukselle on sittenkin jarruna tekemisilleni. Sanoin tuossa niitä tekeleiksi, mutta eivät ne mielestäni ole vain tekeleitä, joku ”oikea ”taiteilija ehkä pitäisi niitä tekeleinä, mutta mielestäni ne ovat kyllä sentään jotain, no nättejä ainakin ja kai ne jonkinlaista silmää, varsinkin värisilmää vaatii? Valokuvat eivät niille tee oikeutta. Värit, ainakin kun itse otan kuvan muuttuu ja se niissä oleva kolmiulottuneisuuus ei näy. Jokainen on oma uniikki maalauksensa ja on pakko sanoa, siveltimellä ei tuommoiusta jälkeä ainakaan minulta synny! Ja onhan se selväkin, enhän olekaan taiteilija! Näitä tehdessäni ja aikaansaamaani jälkeä katsoessani melkein uskon taiteellisuuteeni!
Nyt kun olemme päässeet kesään, toivottavasti myös säiden ja lämmön puolesta, keskityn myös pihan hoitoon, lähinnä istutuksiin. Melkein kaikki viimevuoden istutukset ovat vielä hengissä, toivottavasti, Toivottavasti sanon, koska en ole varma, tämä kylmyys on hidastanut kasvua joten ole vielä tuloksesta varma. sen kuitenkin tiedän, pihamme on ihana!
On torstai kesäkuun ensimmäinen päivä, puolipilviseltä näyttää, sadetta toivon siitä kukat ja kasvimme tykkäisivät, niin myös minä! Hyvää päivän jatkoa sinullekin!

Yö pakkaset jatkuvat mikä sitten hidastaa kevään etenemistä. Hyvältähän se kevään edistyminen näytti vielä muutama viikko sitten. Mutta mutta, sitten kävi niinkuin usein, meitä juksattiin, tuli kylmää, tuli sateita kaikissa muodoissa ja niin sitä sitten petyttiin taas kerran. Huusholli täyttyy kasveista joita ei nyt sitten voikkaan, uskallakkaan vielä laittaa maahan paleltumisen pelossa?
Pihatöiden sijasta onkin sitten tullut aloitettua, tosin varovasti tauolla ollut harrastus maalaaminen, siis kubien maalaaminen. Ei ihan hyvältä vaikuta, varsinkin kun aloitin sen acrylliväreillä joista en todellakaan tykkää, halusin vaan kokeilla ja todeta se vanhan vastenmielisen tunteen. Nyt onkin sitten uusi tekele tulossa mutta öljyväreillä.
Eilisen Loviisapäivän jälkeen tänään onkin sitten käynti vain kyläkaupassa,lähinnä haemme postia sieltä. Ruokia ei tarvitse ostaa nyt, niitä ostamme aina suuremman erän isommista kaupoista ! Käyntimme kaupoissa ovat vähentyneet nyt kun olemme vihdoin oppineet siihen, ettei sitä laajavalikoimista kauppaa olekkaan ihan naapurissa! Sitä myöten se oppi on vaikuttanut myös kuukausikuluihin!
Tänään onkin sitten ihan vaan oleskelupäivä, ehkä myös pientä siivoomista ruoat ovat jo osittain valmistumassa joten sekin helpottaa laiskottelua?
Hyvää keväistä? lauantaita !

Aurinko paistaa vielä,on kevät! On viileää ja jotta pääsiäinen olisi pääsiäinen lupasivat meille vielä kylmempää säätä, siis huomaa säätä ei keliä, niinkuin toimittajat tuppaavat sanomaan!
Viime sunnuntai oli palmusunnuntai ja ilokseni sain todeta että meidät on hyväksytty kyläläisiksi, siitä päätellen,että ovellamme kävi pikkuisia virpojia!
Muutenkin tämä pääsiäinen tuntuu erilaiselta. Keittiö muutti ilmettään ja tuntuu nyt näköiseltäni, kodikkaalta! On hyvä aamuisin tulla keittiöön valmistamaan kahvia, odotellessa alustaa vaikkapa hiivaleipätaikina ja sen noustessa maiskutella se maukas aromikas aamukahvi! Ihan vaan nauttia heräämisestä uuteen aamuun ja siitä, että vielä jaksaa touhuta!
Vuosi sitten tapahtunut kaatumiseni viimeistään opetti arvostamaan sitä toimeliaisuutta jota meikäläisessä vielä löytyy! Se saa mummelin kovasti kiitolliseksi jokaisesta heräämisestä!
Pääsiäisen vietämme kotona todennäköisesti kahden. Sekin on oikeastaan etuoikeus ja nautinto! Ei tarvitse edes mennä kauppaan! Lauantaina se on pakko tehdä, oikeastaan apteekin takia !
Lääkkeissä on vajavuutta ja ne on hoidettava kuntoon! Pahus, siis on pakko ajaa kaksikymmentä kilometriä Loviisaan ja takaisin!
Se tässä asumisessa täällä on yhtenä vikana, muitakin puutteita on mutta. . .
Hyvää keskiviikkoa !

Vielä viikko ja joudumme siirtelemään kelloja? Typerää meininkiä niin ihmisten kuin eläintenkin kannalta! 0lemme juuri oppineet siihen että saatuamme Ingokoiruuden kanssa aamutoimet tehtyä onkin mukavan valoisaa sen aamuhämärän jälkeen.Ei kun, miten päin se nyt meneekään ? Tämän pohtiominenkin kiukuttaa. No ei pohdita, sitten se viikonloppuna nähdään ! Eletään vaan tätä hetkeä, tätä puolipilvistä sunnuntai aamua!
Ikäkö sen tekee, mutta tulee aamulla huomioitua entistä paremmin ajatus:hei, mä heräsin uuteen aamuun!Tarkoittaako se,tämä lahjaksi saatu päivä ? Lahjaksi saatu, sitähän se on, reipas ulkoilu Ingokoiran kanssa, mustarastas lirkutteli tervehdyksensä aamuvarhaisella ja koira saa kohelluksellaan mummelin hymyilemäään, peräti nauramaan1 Tuo lyhyt koipinen hassunaama lumihangessa hypelyllään, saa välillä näyttämään lumia kaapiessaan kuin olisi mahan alus koipia täynnä? Ja kyllähän se lumi lentää.
paljon on lumen pinta laskenut jopa eilisestä ! tämä on toinen keväämme täällä rivitalossamme. tässä kohtaa kuvaan tulee mukaan taas Ingo! hänen lempiharrastuksensa on tuo valkoinen lumi! Mitähän hän keksiikään sitten syövänsä ulkona kun ei enään ole maassa lunta? Sekin tulee sitten nähtäväksi?
Ovat luvanneet tänne aikaista kevättä? SE teitää mummelille maan kaivuuta kasvien siirtämistä paikasta toiseen ja uusien hankintaa ? En tiedä? vielä ei pihamme ole näköiseni joten saas nähä?
Tänään kuitenkin vietämme hiljaista kotoista päivää!
Sitä teillekin toivottaen,
Mummeli