Vuosikymmenen sukkien kutominen on muuttunut joululahja sukista ympäri vuotiseksi ahkeruudeksi. Tämänpäivän joulupuuha on muuttunut verkkohuivien nypläämiseksi. Värikästä, kevyttä, helppoa ja aika sukkelaa puuhaa. Niitä sitten pakkaan pikku- ja vähän isompienkin tyttöjen joulupaketteihin. Vuosikymmenen sukka urakka on vaitunut ihan vaan tarveharkintaiseksi kutomiseksi. Se on mukavampi niin. Ei semmoista pakonomaista tekemistä, vaan silloin tällöin, vaikkapa syntymäpäivälle lisäkkeeksi. Suosittelen! Sitä vartenhan kuulema me mummelit olemme!
On tiistai päivä ja lähestymme hetki hetkeltä lähemmäksi keskiviikkoa, sitten alkaakin valmistautuminen viikonlopun viettoon! Taas! Miksi taas? Aika kuluu niin, niin sukkelaan! Pessimisti, se minä olen ainakin kun ajan kulkua mietin. Muuten suhtaudun kyllä hyvinkin optimistisesti elämääni.
Pikkumusta ruttunaamainen Ingokoira nukkuu kovaäänisesti sohvan toisessa päässä. Skunkimme sanoisin! Mutta ah, niin söötti kuten tyttären poikamme jaksaa tuota leikkikaveriaan nimitellä. Ingosta heidän vierailunsa on juhlaa, ainakin hetken ja sitten väsymyksen iskiessä on aika mennä turvaan pöydän alle punkkaan nukkumaan. Leikit on leikitty ja Ingon kuorsaaminen lapsia lähinnä huvittaa, on aika alkaa touhuta ihan omia leikkejä.
Päähänpistoja
Heikunkeikun! Näin se sitten alkaa. Odottelun jälkeen on aika aloittaa tämä uusi harrastukseni. Tarkoitukseni on pitää vihjailevaa sivustoa.Sisältäen päivittäisiä tapahtumia, hetkittäistä paluuta menneeseen, muisteluita työ uralta, lapsuudesta, koulusta, keikkatapahtumia laulaja uraltani. Vihjailluillani tarkoitan tahtovani jossain määrin kertoa ja antaa joitakin vihjeitä tekotavoista lähinnä sisustukseen liittyen, mahdollisesti myös pitkän laulaja-urani aikana saamiani kokemuksia.
Parasta minulle on kuitenkin pikkumusta lemmikkini Bostoninterrieri Ingo. Toivottavasti löydätte minut ja ruttunaamaisen pikkukultani, tuon suloisen pellehermannin! Ingo on tullut tänne Suomeen kummityttömme toimesta Liettuasta vuosi sitten kesällä. Se löysi tiensä tämä ihana viisi vuotias meille marraskuussa. Tämä kertoo, ettei kullannuppu ole meidän vaan kummityttömme.
Jos palaan lapsuuteen hetkeksi. Viisi ensimmäistä vuottani vietin ruotsalaisen perheen lapsena. Vietin Suomen lapsuuteni kielitaidottomana ilman kielellistä yhteyttä muuhun perheeseeni. Siksi vieläkin viihdyn hyvin vieläkin yksin. Miten pitkään meni Suomenkielen oppimiseen, enpä taida muistaa? Oliko oikein se pakko palauttaa meidän lapset kotiin takaisin vuosienkin Ruotsissa oleskelun jälkee? Minulle se ikävä ”Ruotsin kotiin” aiheutti kyllä ongelmia. On ihmisiä jotka paheksuvat niitä vanhempia jotka antoivat lapsensa ” lainaksi” naapuriin. Minulle se on ollut muisto, joskin vähäinen hyvästä lapsuudesta.
Nyt kun olen päässyt, tosin kehnosti alkuun tässä blogi harjoittelussani, niin uskon ja ennen kaikkeaa toivon saavani sinusta lukijan, joka viihtyy hetken ja vielä vaivautuu uudelleenkin sivuilleni. Tervetuloa nyt ja tulevaisuudessakin!