Päähänpistoja

Itekseni tässä mietin, nyt kun on kokonainen sunnuntai ihan yksin? Mitä teen ? Istutanko itseni uusvanhaan mitsuuni ja lähdenkö katsomaan mualimoo. Väsymystä on ilmassa ja nälkäkään ei oo vaik en oo kunnolla syönytkää. Pitkäaikaisesta, lähes syömättömyydestäni taitaa johtua se, ettei ole oikein keksitty ruokaa joka edes maistuisi nykyään. Tämöinen alkoi jo Jukan vielä yrittäessä pinnistellä täällä maailmassa. kun hän sitten nukkuin pois tilanne kohdallani ei suinkaan parantunut vaan päin vastoin syömiseni entisestään vähenivät,
Miten päiviäni kulutan, siinäpä hyvä kysymys. kuuntelemalla musiikkia, kutomalla sukkia, taulujen maalaaminen sitäkin vielä joskus, omalla taidottomalla taidollani. Siivota pitäisi ? mutta kuten jo vuosikymmeniä sitten päätimme sunnuntai ei ole siivouspäivä ! Joten, onneksi se on tänään. Televisio ei juurikaan ole auki mutta tänään siihen olisi aihetta tulee paljon hiihto-ja näitä talviurheilu lajeja. Siispä kohta keitän itselleni kahvia siis kapseli kahvia, otan murupiirasta ( kaupasta tarjouksesta ostettua )menen tv, ääreen kutimen käteen ja nautiskelen ihan itseni kanssa olostani. Kuulostaako hyvältä ? Minusta kuulostaa ! Erinomaista sunnuntain loppu päivää !

Eilinen meni, huominen on vasta ovella.

Raijaorvokki

Joulu on ohi on aika kirjoittaa !
Eilen istuin lääkärikeskuksen toisessa kerroksessa odotellen pääsyä lääkärin vastaanotolle, jossa sitten laajennetulla tutkimuksella tutkitaan mahdollisuuksiani saada ajokorttini uusittua. Onnistuihan se ! Nyt sitten odottelen uutta korttia !
Oli mielenkiintoinen odotus. Tämän olen aiemminkin nähnyt ! Pitkä ja laiha, kuin vanhassa sanonnassa pitkä ja laiha kuin hevosmiehen. . . Päässä harmaat jo kesälläkin näkemäni seitsemän kymmentä luvun tupeerattu kampaus, harmaa aito vähän vyötärön alle ulottuva aito turkistakki, kireät pitkät laihojasääriä myötäilevät mustat housut ja korkea korkoiset saappaat joiden normaalin paksut pitkät varret eivät läheskään täyttyneet pohkeista vaan jäivät liian paksuina varsistaan kovin väljiksi. Siinä hän liikuskeli odotus aulassa etsivän näköisenä selvästi tiedostaen tulleensa huomatuksi. Kun info luukku vapautui hän siirtyi sinne, ja suunsa avattuaan.keskusteli henkilökunnan kanssa kysyin kyllä itseltäni , kala vai lintu, nainen oikeasti vai mies ? Hän oli kuin näyttelijä joka elää ihan omassa kuplassaan ? Ääni oli hyvin matala. Sitä tukkalaitetta ajattelen, näin hänet kesällä Lidlissä. Se hiusten liikumattomuus,se seitsemänkymmentä luvun tupeerattu kampaus toi mieleeni somistajan työssä ikkunassa olleet ikkuna nuket, siksi otsikko klendoora. Tyylikäs ? Tuli mieleeni helsinkiläinen hänkin omassa oudossa kuplassaan elävä mutta sentään aidosti naisena liikkuva ja oleva kuuluisa näyttelijä joka aikoinaan omisti myös kuntosalin Helsingissä, nimeä en muista, joku Elli ?
Vielä tämän terveyskeskus episodin jälkeen kävin täydentämässä hedelmä korini sisältöä kaupassa ja muitakin ruoka tarvikkeita.
Nyt kun tätä joulutaon jälkeen kirjoitan kello käy kahta. Heräsin pakahduttavaan itkuuni ? En muista mitä unta näin, mutta olin todella hengästynyt itkusta ja itkin ääneen. Katsoin parhaammaksi nousta vuoteesta ja siirtyä keittiöön, keitin kahvit. Tarkistin puhelimeni! Sieltä minua tervehti lyhyt mutta kovasti odottamani viesti, kiitos hyvä etäystäväni !

Eilinen on takana edessä uusi huomen !

Raijaorvokki

Herääminen puolen yön aikaan. On taas aika ajatella ja paljon. Kutoakin yritin jotta ajatukset vaihtaisivat suuntaa, masennuksesta vaikkapa, ei mihinkään !
Mietinnässä on tietysti tämä taloyhtiömme ovien vaihto ruljanssi. Täydellinen tietämättömyys siitä miten se alkaa ja menee, lähinnä tätä omaa kotiani ajatellen ? Nyt keskiviikkona tuleevat tekijät. Olisiko tämän tekijä firman ollut syytä jotenkin meitä informoida tarpeelisista toimenpiteistä asuntomme kohdalla ja siitä miten edetään asunto asunnolta. Tietämättömyyteni ei kai johdu tyhmyydestä vaan siitä etten ole aiemmin ollut vastaavassa tilanteessa.
Eikä tämä olotila ole muutenkaan mieleinen. Mieli on pahasti itseäni kohtaan negatiivinen, en tykkää en arvosta olemistani tai tekemisiäni juuri nyt.
Juuri nyt olen vahvasti sitä mieltä, en ole koira joka kaipaa rapsutuksia. Juuri nyt ja yleensäkkin välimatka ei ole ongelma vaan tunne, poissa silmistä, poissa sydämestä. Riittäisi hyväyön toivotus joskus, ja joskus joku ylimääräinen sanakin, tunteakseni tulleeni huomatuksi. Sitä kun on jonkun vaikea ymmärtää. En minä kuten sanoin tunne tarvetta enään sitä toisen tai toisten jatkuvaa läheisyyttä, oikeastaan kuin ja vain henkisesti. Mutta jos sitä ei oikeasti ja aidosti ole, turha sitä on väkisinkään yrittää tehdä. Nykyään tämmöinen välittämisen ilmaisu on niin helpoa, ihan vaan puhelimella vaikkapa, heps kukkuu ! silloin tällöin, tietääkseni että kas vaan olenkin olemassa! Välimatka ei ole haitta se voi olla jollekkin syy ? Tästä kirjoituksestani on helppo nähdä näiden ristiriitaisuuksienikin takia, nyt ei ole Raijaorvokilla hyvä olo ?
No, kunhan tämä ovi ruljanssi on ohi ehkä niiden vanhojen ovien mukana paha mielikin lähtee, tuoden sitten iloisemman ja jouluisemman mielen !

Eilinen oli ja meni, nyt on tänään ja uusi päivä ja kaiken lisäksi uusikin huomen on vielä tulossa!

Raijaorvokki

Varhainen aamu pimeydellään ja sytytettyine jouluvaloineen saa oudosti tunnelmani nousemaan siihen rauhaiseen joulutunnelmaan. Rauhallinen ja kaunis musiikki vain parantaa olotilaani. Aamukahvi on keitetty mutta vain osittain juotu, ei oikein maistukkaan ? Taisi tulla liikaa vettä ? Keitän kohta ”oikeat” kapselikahvit.
Eilen oli pakollinen apteekkipäivä, jännittävä semmoinen teiden osittaisen liukkauden takia. Hyvin kuitenkin matka meni ja kaupassakin tuli käytyä. Nykyään on kummallisia nämä kaupassa käynnit. Köpöttelen ympäri puotia lappu kourassa sitä välillä tuijottaen ja löytämättä etsimääni. Myymälä on hiljattain uusittu joten löytäminen on aktiivisuuden takana. Kun siinä sitten etsiskellessä kuluu hulvattoman kauan jääkin osa suunnitelluista ostoksista tekemättä ei unohtamisen vaan väsymyksen takia ja kyllästymisen.
On minulle tyypillinen joulun alus aika. Puikkojen helinä on aktiivista ja joulusukkia syntyy noin pari kahdessa päivässä, siis aikuisten. Nämä nykyiset valmiiksi raidoitetut langat ovat tämmöiselle laiskalle kutojalle aika kivat. Tulee mukavasti kuvioituja sukkia. Varsinkin sitten kun oppii näkemään vyyhti parien sopivuuden, kuviointi voi jopa onnistuakin. Jotkut kun jaksavat ja ehtivät tehdä jopa sukista taidetta ? Minun taiteeni keskittyy kyllä tauluihin ja vahamaalauksiin ja kutomiseni on kyllä lähinnä arkista lämpöön perustuvaa. Hyvin ovat kelvanneet tyttärilleni ja heidän perheilleen ja se on tärkeintä.
Sitten se varsinainen joulu. Sen vietän kotona. Memmu ja Nina saattavat käydä jonakin päivänä.
On kolmas joulu jonka vietän ja haluan viettää yksin kotona. Jukka on kuitenkin hyvin vahvasti läsnä.
Etäystäväni viettää joulunsa lastensa perheiden kanssa. Kovin aktiivista ei viestittelymme ole, noin kolme kertaa viikossa. Nyt hän on lähdössä avustus matkalle Romaniaan, tultuaan muutama päivä sitten Virosta ja Latviasta. Ihmettelen hänen jaksamistaan. Ikäiseni ja rekalla yksin liikkuen hän näitä matkoja tekee monta kertaa vuodessa. Voidakseen tehdö näitä matkoja hän lisäksi kerää kaiken tarvittavan eri puolelta sentään enimmäkseen Uudeltamaalta.
Parin viikon kuluttua kotini ulko ovet vaihtuvat. Sen jälkeen onkin sitte aika tehdä jonkinlainen joulusiivo ! Vielä jonkunen päivä menee joulusukkia kutoen. Sitten voinkin edes vähän keskittyä vaha-ja öljyväri töihini.

Eilinen oli ja meni, huominen ov vasta tulossa.

Raijaorvokki

Tänään on torstai, se ennakoi viikonloppua. Pimeetä, tylsää ja ikävää. Blogit ovat saaneet jäädä ja Jappeonnelikin, kuten minä, olemme kummallisessa horroksessa. Villasukkia kyllä sitten valmistuu ja oikeastaan aika mukavalla tahdilla.
Itseäni minä siinä kutoessani mietin. Minulla on viime aikoina käynyt jopa vieraita ja ihan kaksittain. Toinen vieraista oli kyllä mieleinen ja peräti mies ! Etäystävä, etäystävä on semmoinen joka ei ole kovinkaan usein fyysisesti läsnä, on vain olemassa puhelimen välityksellä viestitellen ja joskus harvoin soittaen. Pikavisiitti se oli, pari tuntinen semmoinen.
Toinen vieraani oli rouva tästä läheltä omakotitalosta, olemme käyneet ulkoiluttamassa hänen koiraansa pari kertaa.
Enpä ollut yllättynyt omasta suhtautumisestani vierailuihin. Olin helpottunut vieraiden poistuttua, ja vastenmielisen hermostunut heidän tuloaan odotellessani. Tämä minun yksinäisyyteni on minulle kuin etuoikeus, josta haluan vain yksinkertaisesti nauttia. En nauti keskusteluista, ne ovat minulle kuin pakkopullaa varsinkin kun tuntuu ettei minulla ole puolta sanaa sanottavana. Varsinkin kun haluni mukaan elän oikeastaan lähes täysin tapahtuma köyhää elämää. Siis oikeastaan elän vain itselleni ja vain itseni kanssa.
Monesti minulle on minua tuntemattomien ohjeena tullut, miten minun pitäisi mennä ulos tutustumaan uusiin ihmisiin. Miksi, kun minua ei oikeastaan yhtään kiinnosta ? Minulla on kiva koti jossa viihdyn, musiikin ja harrastusteni parissa. Olen sanonut ennenkin ja sanon sen nyt, en tunne itseäni yksinäiseksi vaikka olen ja tulen eteenpäinkin olemaan yksin ja mainittu etäystävä, hän on ja toivottavasti tulee olemaan vain olemassa, hän siellä ja minä täällä. Hän hoitaa epäitsekkäästi avustus tehtäviään balkanilla ja minä vain toivon että hänen matkansa menevät hyvin !
Uusin elämääni myönteisesti vaikuttava tuttavuus onkin sitten uusivanha auto. Mitsubishi josta kyllä olenkin kertonut. Se vie minut mukavasti ulos ja saattaa ehkä kaikessa harmaudessaan antaa väriä elämääni. Harmaudesta johtuen autoni on harmaavarpunen, siis yhden laulaja suosikkini mukaan autoni on Piaf. Kumma kyllä, toistaiseksi kaikki autoni yhtä lukuun ottamatta ovat mielestäni olleet tyttöjä ? Kyllä minä joka ajon jälkeen taputan kojelautaa ja kiitän matkasta. Tämän kirjoittelun aloitin tunteella ettei minulla ole oikeasti juurikaan mitään asiaa, mutta tulihan noita sanoja muutama rivi eikä oikeastaan edes väkisin. Nyt on vain ongelmana miten tämän lopetan ?

Eilinen on mennyt, huominen on tulossa !

Raijaorvokki

Sen se sitten teki. Ei sitä tullut kauan vierastettua, vaan innosti tänäänkin ajelulle. Piti käydä ostamassa paristoja joulu- tai mitä valoja nuo sitten lieneekään. Samalla hain taas matkahuollon kautta tulleet sukkalangat kyläkaupasta. Kiire taitaa tulla jos jouluksi meinaan saada valmista aikaan.
Luulin jo eilisen kiireisen päivän jälkeen nukahtavani helpolla, mutta kyllä sitä unta sai taaskin etsiä puoleen yöhön ja aamulla jo viideltä koikkelehdin keittiöön kahvia laittamaan.
Minähän näköjään juon kahvia enemmän kuin vettä tai vastaavaa. Terveellistä eikö totta ?
Kun nämä lisä langat tulivat saakin vai olisko paras sanoa täytyykin pitää auto katoksessa ja vaan keskittyä kutomiseen. Yhden perheen sukat on jo jaettu vielä on kahden perheen sukat tekemättä. Ei tule aika pitkäksi,enkä taida nyt edes ehtiä juurikaan siivoomaan, siivoon sitten jouluksi.
Entä ne omat syömiset ! No, ehkä sekin sitten jouluna ? Kun ei oo nälkä niin ei tule syötyäkään.
On torstai, vai onko ? Eilinen päiväkin oli minulle tiistai, vasta illalla mietin viikon tapahtumia ja tajusin että onkin keskiviikko ! Nyt väsyttää, niin kävi eilenkin tähän aikaan. Enpä vaan enää tähän aikaan mene päiväunille jos meen valvon koko yön. On tää aika oikukasta tää ihmisen, varsinkin iäkkään ihmisen elämä. Mutta onko joku sanonut, elämä on laiffii ? Niinhän se oikeastaan on !

Eilinen on takana ja huominen on vasta tulossa ! Hyväö iltaa !

Raijaorvokki

Noin on todella. Tiistai oli touhua täynnä. Maanantai meni puhelimessa auto kauppoja neuvotellen sekä kauppiaana että ostajana. Tiistaina sitten myin ihanan ja kauniin lempi autoni Toyota Paseon. Pakoputki taas teki minulle jo monennen kerran tempun. Päätin nyt en enään jaksa niita parin kuukauden toiminta jaksoja ja taas korjaamolle. Ilmoitus Nettiautoon illalla. Taisi mennä pari minuuttia kun ostaja soitti. Sovimme hieman tingityn hinnan ja haun seuraavaksi päiväksi. Kuten myös löytämäni uuden vanhan auton ostopäiväksi saman päivän. Yö meni jännittyneenä valvoessa. Ensin ehti ostaja ja teimme kaupat. Odottelin kolme varttia ja ostettaksi tuli harmaa Mitsubichi. Vähän ajettu harmaa varpunen mitä minä en mielestäni ole siis tarkoitankin autoa. Erillaisuudesta Paseossani tykkäsin. Kaunis urheilullinen ja upean vihreä. Kuten sanoin erottui muista. Kaunis, ja renkaan vaihto firman tytär sanoikin kaunis kuin minäkin, heh, niinhän yrittäjän pitääkin asiakasta hemmoitella. Lähtiessäni oli tunne, melkein uskoin hänen sanojaan.
Vielä takaisin eiliseen. Päivä alkoi kiireellä ja uhkasi loppua huonosti. Autokaupias jo päivitteli vaihtaneensa omistajaa, sanoin päättäneeni tekeväni tänään nämä kaupat. Olimme menossa muutenkin Porvooseen. Käskin vain tallustaa perässäni. Minä en ollut varautunut tähän maratooniin. Auto jäi aika pitkälle parkkiin. Jalassani oli liian pienet kroksit. Varpaisiini sattui. Päätin periksi en anna. Kauppias oli epäuskoinen edelleen. Menimme omaan pankkiini. Pitkään neuvottelin, minulla oli kortti jolla ei voi maksaa verkkokaupassa, vain näitä kauppaostoksia. Olin krtonut maanantaina pankkihenkilölle mistä ostosta on kyse. Olin saanut vääränlaisen kortin .johan minulla oli kortti jolla tämmöisiä arki ostoksia tein. Siitä sitten selvittiin kun virkailija nosti ostorajaani, siihen tarvittiin kolmen henkilön neuvottelu.
OP on ollut minulle hyvä pankki, kuten nytkin. Auto asia hoitui. Samalla tuli sama haikeus mikä tuli Jukan vaatteista luopuessani. Nytkö luovun yhdestä osasta Jukan muistoa. Tosin nyt ajattelen, auto on myös elämänsä !oppu vaiheessa. Siitä jää kuvina kaunis muisto. Anteeksi jos tämä on pahasti sanottu niin ei ole tarkoitus. Se oli Jukan minulle ostama auto siis meille.
Melkein kaksi vuotta jo ehdin ajella sillä ihan yksin. Siis taas yksi etappi uuteen olemiseeni.
Eihän se paha asia ole on, vaan elämäni jatkuu joillakin muutoksilla. Elämänhän on jatkuttava, ja niinhän se jatkuukin.

Eilinen jäi taakse ja uusi on tulossa !

Raijaorvokki

Tuo kovasti jonkun mielestä arkinen ja ehkä tylsäkin soitin, nimitellään sitä kummalla tahansa nimellä, sillä on ollut minun elämälleni hyvin tärkeä osa. Siksi kai sitten tykkäänkin siitä. Kymmeniä vuosia kestänyt joidenkin mielestä pahamaineinen ns. ”kapakkalaulaja” urani. Sitähän se oli, laulua muumuassa tanssivalle, juhlivalle yleisölle.  Olin kuitenkin vain oman elämäni tähti , tosin keikalla tunsin joskus olevani jopa tähtenä muidenkin elämässä ainakin hetkellisesti. Arki unohtui, sain olla, jos mahdollista nätti, sain olla oma iloinen itseni. Nuo ” Uraani ” läheisesti liittyvät kapakkamuusikot he olivat kuin samaa perhettä, tosin suurelta osin vain keikoilla. Jokaisella oli oma perheensä ja päivätyönsä. Tuntuu ettei se ollut vain minulle tämä harrastus irti pääsyä arjesta se oli myös lisäansioita, ansioita jotka eivät olleet läheskään tähtiluokkaa. Vieläkin muistelen ja jopa ikävöin niitä aikoja.  Ikävä kyllä laulamattomuus on tehnyt sen, etten enään kykene laulamaan. Saattaisi se jotenkin ehkä palautua jos aloittaisin aamuni äänen avauksella, edes.

Nyt elelen leskenä. Kaksi vuotta tulee kohta täyteen. Onko se vähän vai paljon ? Suurin suru on ohi. On päiviä etten itkeskele. Häpeäkseni sanon itsekseni, nyt kun olen tottunut elämään vain itselleni, ilman aikatauluja, tunnen olevani vapaa. Ei, ei Jukka ole unohtunut. Siellä hän on sydämessäni ja kuvana seinällä. Melkein joka päivä siinä jonkin aikaa palaa kynttilä ja kukista Jukalle on huolehdittava. Loviisaan ja kauppaan meno päivinä sitä kynttilää en uskalla sytyttää, saattaa muuten jäädä palamaan.

Kävi minulla vieraskin tässä maanantai aamuna kaiken lisäksi mies vieras. Hänellä oli avustusten haku Lapinjärveltä ja jokin toinenkin paikka täälläpäin, nimeä vaan en muista. Hän ihasteli ja ihmetteli taulujani ja vahamaalauksiani noin niinkuin entisenä calleristina. Sitten jo kiirehtikin lahjoituksia hakemaan. Ei hän häiriintynyt Jukan kuvasta, kukista eikä palamassa olleesta kynttilästä.

Siitä oli seurauksena se,  että torstaina naapurini tavoistaan poiketen toi postini joita en ollut lakon takia vaivutunut edes hakemaan, kysyen vaisusti kuin vihjaillen, onkos tytöt käynyt, on Tytti käynyt ja ollut yötäkin, vastasin. Vähän hän siinä vielä viivytteli ja jäi lisätietoa odottelemaan.

Vähän tuli semmoinen olo, Odotettiinko kohdallani,  että minunkin elämäni piti loppua Jukan kuolemaan ? Jos odotus on semmoinen, mitä iloa onkaan sitten käyttää elämiseen tämä elämä ilman pitkäaikaista miestäni, rakastani, kumppaniani, ihanien tyttärieni isää. Haluaisiko edes hän,  että olen elävänä kuollut leski. Pistääpä miettimään.

 

Kuten sanon, eilinen on jäänyt taakse, huominen on vasta tulossa.

Raija Orvokki

Päivä alkoi varhaisella pukeutumisella, Miksi? en tiedä. Yleensä kekkaloin yöpaidassani yli yhdeksään. Odotinko vai pelkäsinkö jonkun ja kenties jostain tulevan käskyn olla ajoissa valmiina. Ei mitään hajua mistään.
Nyt sitten kökötän täällä keittiössä pöydän ääressä ja yritän löytää fiksuja tai jollain tavalla järkeviä sanoja blogiini.
Sen verran voin sanoa, että eilen kävi pika visiitillä mieleinen vieras. Se visiitti meni melkein sen kahvi kupillisen lisäksi hänen syventymiseensä tauluihini ja vahamaalauksiini. Hän vielä halusi nähdä miten nämä minun vahamaalaukseni syntyvät. Kun hän sitten oli lähdössä hän kysyi varovasti olisiko hänen mahdollista saada yksi tauluistani, johon hän oli kiinnittänyt huomionsa heti katseltuaan olohuoneen seinällä olevia taulujani. sieltähän se hänen mukaansa löytyi.
Olin iloinen, kun hän oli, voi sanoa, todella taiteestani niin innoissaa. Olin jo luulut lähetettyäni pari kuvaa tauluistani. odotin jotain reaktiota, vaan eipä tullut. Lähetin ne puhelimella puhelimeen jossa ei ole kameraa siis ei näy lähetettyjäkään kuvia ? Niin
että,siitäkin mielessäni aikoinaan kiukuttelin. Nyt nähty tykkääminen korvaa kyllä pettymykseni.
On siis tiistai. Eikä kai mitään asiaa ulos, kun ei tarvii mennä postilaatikollekkaan. Näinkö nyt sitten kannattaisi tehdä jotain ruokaa? Ainakin on nälkä.

Kuten aina sanon, eilinen on mennyt ja huominen on vasta tulossa.

Raijaorvokki

Niinkö on ? Joka torstaihan sitä toivon. Sitä joko on tai ei ole. Nyt on aamu. Mitä päivä tuo tullessaan kuka tietää ? Vielä ei kannata kuitenkaan vaipua synkkyyteen, mitään ei näin varhain ole vielä menetetty.
Jospa palautan itseni tylsään arkeen. Suunnitelmissani on tänään mennä reippaasti ulos kukkapihalleni ja laittaa se jonkunlaiseen talvi kuntoon. Pätkiä siellä vielä törröttävät hortessat ja muut pystyyn kuivuneet kasvit. Annoin niiden olla viimeiseen asti koskematta koska ne kuitenkin peittivät naapurin ”tivolivalot” paistamasta suoraan olohuoneeseeni. Sitten tuli se ensilumi ja pahoinpiteli hortessani ja niistä ei nyt sitten enään ole valo- tai näköesteeksi. Toissa iltana ihmettelin toisen naapurin illallista ruoan laittoa. Oli pakko mennä keittiöön tarkistamaan olinko hajamielisyyksissäni, sehän on mahdollista kahdeksan kymppisenä, laittanut jotain levylle ja levyn päälle kun sieltä tuli juuri niin voimakas ruoan haju kui olisin itse ollut laittamassa ruokaa. Eihän siellä siis mitään ollut. mietin itsekseni kun tiesin että heille ovat asentaneet itse uuden liesituulettimen, onkohan se asennettu oikein ?
Seuraavana päivänä soitin ja ihmettelin huoltomiehelle saadakseni neuvoa miten ja mistä tässä saattaa olla kyse. Hän epäili että on käytetty uuden asennuksessa vanhaa nykyään kielettyä ns. haitari putkea eikä sitä ole tiivistetty. Jäin miettimään mitä pitäisi tehdä.
Kuin tilauksesta naapurini Pirkko tulikin käymään ja heti alkajaisiksi varovasti kysyin siitä liesituulettimesta ja kerroin illan mietteistäni. No, periaatteessa hän suhtautui hyvin mutta sitten jossain vaiheessa tuli ehkä pieni piikki, kun sää leivot kyllä mekin sen haistamme. Siihen naureskellen sanoin, että sitä onneksi tapahtuu todella harvoin. Siinä hän myöskin sanoi ettei laittanut liesituuletinta päälle koska se pitää niin kovaa ääntä. Nyt olen miettinyt, jospa se olikin siitä tai peräti siitäkin kiinni. Huonosti tiivistettynä ja ilman imua tai puhallusta kumpaa se nyt sitten onkaan se voimakas haju tulikin sitten tänne ? Ei ruoan haju pahaa ole mutta väärään aikaan ja oikeastaan nälkäisenä se ei tullut oikeaan osoitteeseen.
Tämä taitaa olla sitä rivitalo asumisen hienouksia helppouksineen. Mutta olen asunut kerros-rivi ja omakotitalossa ja tuota ongelmaa noin voimakkaana ei ole koskaan ollut. Ymmärränhän minä sen että hajuja on, mutta sitä voimakkuutta, se oli minulle uutta.
Tänään on kuten jo sanottu torstai, huomenna perjantai ja siivouspäivä täällä sisällä. Iloista torstai iltaa !

Raijaorvokki

On tiistai marraskuun viides. Ulkona tuntuu olevan kylmä ja minä oon niin raukkis eteen sinne mee, kun ei oo pakko! Ei oo pakko käydä edes postilaatikolla, kun eivät tänään kanna kirjepostia.
Minun aikaani vievät juuri nyt sukkien kutominen. On joulusukkien vuoro, nyt ei ehdi tauluja tekemään ja se on ehkä taukona hyvä se. Onpa tämä kovasti mukava blogien kirjoittelukin joinakin päivinä jäänyt tekemättä. Eivät ne kirjoittelut jää tekemättä ajanpuutteen vuoksi, vaan ajatusten puutteesta. En vain halua kirjoittaa mitään sanomattomia lauseita, kun semmoinen tyhjyys on päässä, silloin on turha tuhlata rivejä. Semmoinen päivä on kai tänään, en halua kirjoitta näin kuin ajattelen itsestäni, tekstiä tulee kuin lampaan päästä, siis oikeastaan tekstiä joka ei tänään sano mitään.
Anteeksi ystävät !

Raijaorvokki

Tämmöisenä päivänä ei ennen saanut järjestää tansseja ja minusta se orkesterin laulusolistina oli tylsää. Se oli aikaa jolloin harjoitukset ja keikat veivät arki illoista neljä tai joskus kuusikin iltaa viikossa. Sitten pitikin olla lauantai ihan vaan jouten.
No, nyt sitä ei ole ongelmana enään tekijöille eikä yleisöllekkään. Ja nyt on sitten lisäksi tullut tämä amerikkalainen Vallentinen päivä kuka sitä milläkin juhlanimellä nimittelee. hyvin se tuntuu kotiutuneen tänne meillekkin ja varmasti jotenkin myös tarpeeseen, itse kukin halukas voi hullutella ja rentoutua tavallaan ja jopa hyvinkin huvittuneena ja joku jopa järkyttyneenä. Voin vain toivottaa kaikille juhlijoille mitä hauskinta iltaa meikkeineen noitahattuineen ja hullutuksineen kaikkineen, kun syötävätkin ovat hämähäkkejä ja muuta ällöttävää jäljittelevää.
Minulla on jo aamusta asti kukkapihalla kannon päällä ollut palamassa kolme kynttilää, Korkein Jukallemme ja kaksi muuta muille pois nukkuneille rakkaillemme ja tutuillemme. ahvenkosken hautausmaan muistolehtoon en halunnut mennä se on minulle vieras. halusin sytyttää kynttilät tänne pihaamme jossa Jukkakin vietti viimeiset hetkensä.
Enään en ole sillälailla enään surullinen. Olen tottunut tähän lähes muista riippumattomaan elämääni. Kyllä se ikävä tulee jopa päivittäin mutta kevyempänä. ja joka aamuhan minä huomeneni ja muutaman sanan sanon hänellekkin joka non kuitenkin päivittäin läsnä katsomalla minua senällä olevassa taulussa ja kynttilän valossa jonka lähes joka aamu sytytän.
Olin luvannut ja olin päättänyt etten enään tähän Jukan pois nukkumiseen ja sen ajatteluun palaan mutta saan kai anteeksi, jos sitä nyt kuitenkin tämmöisenä päivänä sorrun tekemään ja muistelemaan.

Eilinen on jäänyt taakse ja huominen odottaa ovella, näin tänää, hyvää ja iloista viikon loppua

Raijaorvokki

Päivä alkoikin kummallisella ahkeruuden puuskalla. Olen jo viikko tolkulla katsonut pihamme laidalla kasvavia tällähetkellä rumia jättitatareita. Päätin ihan noin vaan yht,äkkiä meenpä pihaan ja teen niistä selvää. Vartti tunnin urakoituani pihaan tuli muitakin sekä naapuri talosta ja tästä omasta rivaristamme urakoiimaan. Ihan kiva yhteinen hetki meille kaikille.
Nyt tapahtui toinenkin yllätys, keitän ruokaa ihan vaan makkarakastiketta ja perunoita. Paras tässä ihmetellä mistä kummasta nyt meikäläisellä tuulee, tai mistä taudista on kyse.
Tänään on jotenkin hyvällä tavalla kummallinen päivä. Heti herättyä oli tunne etten olekaan yksin, Onhan minulla ihanat tyttäreni, he ovat aina tukenani mutta jotain olossani on tapahtunut tunnepuolella. Joskin tämä seesteisyys, sitä on sisälläni ollut jo pidempään, mutta jotain kaipaamani on tullut olotilaani. Ainakin se, kälätän kauhiasti ääneen itsekseni.Joku sivullinen olisi todennäköisesti tilaamassa pari valkotakkista luokseni. Tilaa vaan sanoisin, kyllä se minulle sopii.
Tässä kohtaa minun on uskaliasta sanoa, ehkä jo nyt totuttuani tähän yksinäisyyteen, nautin tästä. Onneksi olen jo tämän ikäinen, ettei ole tarve haaveilla enään avioitumisesta eikä asuinkumppanista. Viimeksi mainittua en halua missään tapauksessa, siihen se vapauskin sittenb menisi.
Mutta se ystävyys, se hetkittäinen jutteluseura. sitä ehkä kaipaan, tosin vain joskus. Sehän sopisi minulle. No siitä minä jään haaveilemaan, Etäystävyys se on minun asiani. Katsotaan !

Eilinen oli jo huominen on vasta tulossa,
sunnuntai tervehdys
Raijaorvokki

Kyllä, sitä se on ! Ei pitäisi olla. Eilen tuli vaihdettua jo renkaatkin. Minun osaltani lunta saa vaikka jo tullakin. Olen nyt , ainakin tuntuu siltä henkisesti aika tyhjä. Edelleenkin on semmoinen ollakko vai eikö olla, fiilis. Aurinko paistaa, eikä vielä ole edes kylmä. Juuri äsken kävin postilaatikolla. Siinä sitä päivän liikunta harrastukseni. Liian vähän sanoisin. Enään minulla ei ole sitä liikuntaan pakottavaa pikkuista, suloista Ingo lemmikkiäni. Sanonhan minä päivittäin, jotain pitäisi tehdä. Minä vaan taas istun ja kudon. Yritän joka tapauksessa edes sukkia kutoen parannella jouteliaisuudesta johtuvaa huonoa omaatuntoani. Tiedänhän minä senkin, tämä joutilaisuuskin väsyttää.
Nyt sentään istun tässä kirjotupöydän ääressä ja kirjoitan. Sekin on taas jäänyt, mutta josko sekin asettuisi uomiinsa. Tuntuu etten kuitenkaan voi kirjoittaa ihan kaikkia tuntemuksiani ja mietteitäni tänne. Pakko on sanoa, kyllä minä ainakin tänään tunnen yksinäisyyttä. Se ei ole päivittäistä. On aamuja jolloin herättyäni ihan nautin siitä että olen yksin, ei tarvitse välittää kuin itsestää. Se on kylläkin joka aamuinen tunne nyt kun olen siihen tottunut. Ne hyvät päivät, ne kuluvat ohi niin nopeasti. On hyvä aamu, touhukas päivä ja sitten yht,äkkiä onkin pimeä ja ilta. Nyt tuntuu, hiljaisuus on nautittavaa. Sekin ilmeisesti kuuluu tähän alavireisyyteeni, ei minkään sortin musiikkia. Käsi ei tänään, eikä ole pariin päivään muotoillut, ei vahasta eikä öljystä minkään sortin viivaa tai ympyrää. Niin se vain on, nämäkin sanat joita tapailen tänne ovat tyhjät ilman merkitystä, ilman ajatusta ja ilman sydäntä. Aikoinaan taisin maalata ajatuksella, silmä näkee, sydän tuntee ja käsi piirtää. Näin ei ole tänään, en löydä sanoihin merkitystä. Olen Pahoillani !

Eilistä ei enään ole ja huominen on vasta tulossa, toivottavasti parempana kuin tämä päivä.

Ystävyydellä,
Raijaorvokki