Päivä alkoikin kummallisella ahkeruuden puuskalla. Olen jo viikko tolkulla katsonut pihamme laidalla kasvavia tällähetkellä rumia jättitatareita. Päätin ihan noin vaan yht,äkkiä meenpä pihaan ja teen niistä selvää. Vartti tunnin urakoituani pihaan tuli muitakin sekä naapuri talosta ja tästä omasta rivaristamme urakoiimaan. Ihan kiva yhteinen hetki meille kaikille.
Nyt tapahtui toinenkin yllätys, keitän ruokaa ihan vaan makkarakastiketta ja perunoita. Paras tässä ihmetellä mistä kummasta nyt meikäläisellä tuulee, tai mistä taudista on kyse.
Tänään on jotenkin hyvällä tavalla kummallinen päivä. Heti herättyä oli tunne etten olekaan yksin, Onhan minulla ihanat tyttäreni, he ovat aina tukenani mutta jotain olossani on tapahtunut tunnepuolella. Joskin tämä seesteisyys, sitä on sisälläni ollut jo pidempään, mutta jotain kaipaamani on tullut olotilaani. Ainakin se, kälätän kauhiasti ääneen itsekseni.Joku sivullinen olisi todennäköisesti tilaamassa pari valkotakkista luokseni. Tilaa vaan sanoisin, kyllä se minulle sopii.
Tässä kohtaa minun on uskaliasta sanoa, ehkä jo nyt totuttuani tähän yksinäisyyteen, nautin tästä. Onneksi olen jo tämän ikäinen, ettei ole tarve haaveilla enään avioitumisesta eikä asuinkumppanista. Viimeksi mainittua en halua missään tapauksessa, siihen se vapauskin sittenb menisi.
Mutta se ystävyys, se hetkittäinen jutteluseura. sitä ehkä kaipaan, tosin vain joskus. Sehän sopisi minulle. No siitä minä jään haaveilemaan, Etäystävyys se on minun asiani. Katsotaan !
Eilinen oli jo huominen on vasta tulossa,
sunnuntai tervehdys
Raijaorvokki